Baltian tie

Yleistä

Baltian Tie -joukkuematematiikkakilpailu pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990 Latviassa, Riiassa. Kilpailun nimi on muisto kaikissa Baltian maissa yhtäaikaisesti järjestetystä suurestä itsenäisyysmielenosoituksesta, kun vuonna 1989 yli miljoona Viron, Latvian ja Liettuan asukasta asettui käsi kädessä Via Balticalle neuvostovaltaa vastustamaan.

Suomi on lähettänyt kilpailuun viisijäsenisen joukkueensa vuodesta 1993 alkaen. Joukkueen menestys on ollut kohtalainen; parhaimmillaan vuonna 2005 Suomi oli toinen kahdentoista maan joukossa.

Osallistuvia maita ovat Viro, Latvia, Liettua, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Puola, Venäjä (Pietari) ja Saksa. Vuodesta 2001 alkaen järjestäjämaa on voinut kutsua kilpailuun myös yhden vierailevan maan. Vuonna 2001 kutsuttiin Israel, 2004 ja 2014 Valko-Venäjä, 2005 Belgia, 2011 Etelä-Afrikka ja 2015 Hollanti.

Baltian Tie -kilpailussa viisihenkiset joukkueet toimivat yhteistyössä. Tehtäviä on 20, ja vaikka ne ovat ehkä hiukan helpompia kuin Kansainvälisten Matematiikkaolympialaisten tehtävät, niin niiden ratkaiseminen neljän ja puolen tunnin kilpailun aikana vaatii melkein välttämättä joukkueen työnjakoa. Joskus työnjako voi ilmetä niin, että toinen joukkueenjäsen jalostaa toisen keksimän idean valmiiksi ratkaisuksi.

Tehtävät ja ratkaisut

Kaikkien Baltian Tie -kilpailujen tehtävät (540 kappaletta!) vuosilta 1999-2016 voi ladata yhtenä pdf-tiedostona tästä. Ratkaisukokoelmat ovat tällä hetkellä saatavina vuosien 1990-99 ja vuosien 2000-09 kilpailutehtäviin. Linkkejä eri vuosien tehtävien ratkaisuihin löytyy alla olevasta taulukosta.

Melkein kaikkien Baltian Tie -kilpailujen tehtävät ja ratkaisut löytyvät englanninkielisinä Viron matematiikkakilpailujen verkkosivuilta.

Menneet kilpailut

Vuosi
Paikka
Suomen tulos
Tehtävät
Ratkaisut
Suomen joukkue

2022
Aino Aulanko, Kristian Latvanen, Xiangyu Li, Jussi Marttinen, Anni Tapionlinna
2021
Aino Aulanko, Juho Arala, Jussi Marttinen, Sampo Siitonen, Anni Tapionlinna
2020
Juho Arala, Daniel Arone, Veera Nurmela, Sampo Siitonen, Ville Uotila
2019
Juho Arala, Daniel Arone, Asla Heiskanen, Hermanni Huhtamäki, Roope Salmi
2018
Hermanni Huhtamäki, Akseli Jussinmäki, Olli Järviniemi, Roope Salmi, Nerissa Shakespeare
2017
Akseli Jussinmäki, Hermanni Huhtamäki, Joonatan Honkamaa, Nerissa Shakespeare, Olli Järviniemi
2016
Ella Anttila, Olli Järviniemi, Joose Lehtinen, Jesse Nieminen, Antti Röyskö
2015
Ella Anttila, Petrus Asikainen, Iiro Kumpulainen, Kalle Luopajärvi, Jesse Nieminen
2014
Petteri Huuskonen, Qianyue Jin, Iiro Kumpulainen, Kalle Luopajärvi, Ella Tamir
2013
Mirjam Kauppila, Timo Takala, Ella Tamir, Jakob Wartiovaara, Pyry Virtanen
2012
Otte Heinävaara, Katja Kulmala, Neea Palojärvi, Eero Räty, Joni Teräväinen
2011
Greifswald
Otte Heinävaara, Markus Pajarre, Joni Teräväinen, Felix Vaura, Jiali Yan
2010
Olli Hirviniemi, Ilmari Kangasniemi, Dimitri Kirichenko, Markus Pajarre, Felix Sjöblom
2009
Trondheim
Olli Hirviniemi, Dimitri Kiritchenko, Aleksi Korpinen, Aleksis Koski, Kai Lindholm
2008
Gdansk
Tuomas Kyheröinen, Konsta Lensu, Jouni Mäki, Heikki Pulkkinen, Lasse Vekama
2007
Sylvester Eriksson-Bique, Janne Junnila, Jaakko Kulhia, Konsta Lensu, Aleksey Sofiev
2006
Sebastian Dumitrescu, Joel Kaasinen, Toni Lamberg, Tomas Soto, Esa Vesalainen
2005
Eemeli Blåsten, Sebastian Dumitrescu, Janne Kokkala, Ville Pettersson, Esa Vesalainen
2004
Vilna
Sebastian Dumitrescu, Iiris Kolu, Sami Niemi, Ville Pettersson, Matti Åstrand
2003
Riika
Lauri Ahlroth, Sami Kivistö, Iiris Kolu, Miika Nikula, Ville Pettersson
2002
Miikka Heikkinen, Kaisa Matomäki, Markus Ojala, Veli Peltola, Niko Vuokko
2001
Hampuri
Miikka Heikkinen, Olli-Pekka Kahilakoski, Kaisa Matomäki, Markus Ojala, Veli Peltola
2000
Oslo
Anne-Maria Ernvall, Tapio Helin, Riikka Korte, Ilkka Kudjoi, Teemu Murtola
1999
Reykjavik
Anne-Maria Ernvall, Mikko Harju, Laura Koponen, Riikka Korte, Johanna Tikanmäki
1998
Varsova
Mikko Harju, Tuomas Hytönen, Mikko Leppänen, Hannu Niemistö, Vesa Riihimäki
1997
Kööpenhamina
Tuomo Hyyryläinen, Riikka Kangaslampi, Hannu Niemistö, Eero Vitie, Tomas Östman
1996
Valkeakoski
63 (6.)
Lauri Hallila, Antti Honkela, Tuomo Hyyryläinen, Peter Hästö, Tomas Östman
1995
Västerås
61 (6.)
Mikael Laitinen, Toni Leppäkorpi, Tapani Raiko, Mikko Vepsäläinen, Tomas Östman
1994
Tartto
58 (7.)
Heikki Hyyrö, Teemu Kalvas, Toni Leppäkorpi, Jouni Seppänen, Uoti Urpala
1993
Riika
48 (6.)
Ilkka Alasaarela, Jaakko Kangasharju, Juha Lemmetti, Simo Suhonen, Kaarlo Väisänen
1992
Vilna
1991
Tartto
1990
Riika