Kansainväliset matematiikkaolympialaiset - IMO

Yleistä

IMO (International Mathematical Olympiad) sai alkunsa vuonna 1959 Romaniassa. Se on järjestetty siitä alkaen vuosittain, mutta vuosi 1980 jäi väliin. Kilpailu on periaatteessa vain yksilöiden välinen, mutta käytännössä joukkueiden pistesummia vertaillaan innokkaasti.

Nykyään jokainen osallistujamaa lähettää enintään kuusi kilpailijaa, jotka suorittavat kaksi koetta peräkkäisinä päivinä. Kumpanakin päivänä ratkaistavana on kolme tehtävää, joista voi kustakin saada enintään seitsemän pistettä. Enintään puolelle kilpailijoista jaetaan kulta-, hopea- ja pronssimitaleita noin suhteessa 1 : 2 : 3. Ne mitalitta jääneet kilpailijat, jotka ovat ratkaisseet vähintään yhden tehtävän seitsemän pisteen arvoisesti, saavat kunniamaininnan.

Matematiikkaolympialaisten englanninkielisiltä virallisilta kotisivuilta löytyy paljon tietoa, mm. kaikkien vuosien tehtävät ja melko täydelliset tulosluettelot. Samanlaista tietoa ja erityisesti tehtävien ratkaisuja löytyy paljon myös Serbiassa ylläpidettäviltä The IMO Compendium-sivuilta. Foorumilta Art of Problem Solving löytyy paljon Kansainvälisiin matematiikkaolympialaisiin liittyvää aineistoa. Myös Viron valmennussivut sisältävät kiinnostavaa (vironkielistä) materiaalia.

Matematiikkaolympialaisten kulkua valottaa myös kilpailijoille tarkoitettu käytännön opas.

Tehtävät ja ratkaisut

Vuosien 1959-1974 tehtävät ja ratkaisut ovat (vaikeasti) saatavilla kirjasena Matti Lehtinen (toim.): Koululaisten kansainväliset matematiikkaolympialaiset Kirjayhtymä 1975. Vuosien 1975-1994 tehtävät ja ratkaisut on koottu kirjaan Matti Lehtinen: Matematiikan olympiakirja, Weilin+Göös 1995, ISBN 951-35-5990-4, jota sitäkin alkaa olla hankala löytää.

Oheisista linkeistä voi myös ladata matematiikkaolympialaisten vuosien 1959-74 tehtävät ja tehtävät ja ratkaisut sekä vuosien 1975-94 tehtävät ja ratkaisut. Erityisesti matematiikkaolympialaisten ensimmäisten vuosien tehtävät ovat selvästi nykyisiä helpompia ja sopivat siis hyvin kilpailumatematiikan harjoitteluun. Vuosien 1995-2016 tehtävät ja ratkaisut voi ladata tästä (n. 1 Mt). Myös tämän sivun lopussa oleva taulukko sisältää linkkejä eri vuosien tehtäviin ja niiden ratkaisuihin.

Menneet kilpailut

Lue olympialaisiin valmentautumisesta ja erityisesti vuoden 2018 kilpailusta Image-lehdestä.

Alla on tietoa menneistä kilpailuista vuodesta 1993 lähtien.

Vuosi
Paikka
Tehtävät
Ratkaisut
Suomen tulos
Matkakertomus
Suomen joukkue

2023
91 p. (64./112), 1 hopea, 1 pronssi
Daniil Akimov, Aino Aulanko, Siiri Roschier, Kristian Latvanen, Jussi Marttinen, Daniel Slivinskiy
2022
101 p. (62./104), 1 pronssi
Into Almiala, Juho Arala, Aino Aulanko, Kristian Latvanen, Jussi Marttinen, Sampo Siitonen
2021
41 p. (69./107), 1 pronssi
Juho Arala, Daniel Arone, Sampo Siitonen, Tianyue Ruby Sun, Anni Tapionlinna, Ville Uotila
2020
81 p. (60./105), 1 hopea, 1 pronssi
Juho Arala, Daniel Arone, Asla Heiskanen, Hermanni Huhtamäki, Roope Salmi, Sampo Siitonen
2019
78 p. (65./112), 1 hopea, 1 pronssi
Juho Arala, Hermanni Huhtamäki, Akseli Jussinmäki, Olli Järviniemi, Roope Salmi, Nerissa Shakespeare
2018
70 p. (59./107), 2 pronssia
Joonatan Honkamaa, Hermanni Huhtamäki, Akseli Jussinmäki, Olli Järviniemi, Nerissa Shakespeare, Selim Virtanen
2017
56 p. (84./110), ei mitaleja
Hermanni Huhtamäki, Olli Järviniemi, Joose Lehtinen, Jesse Nieminen, Antti Röyskö, Tarmo Taipale
2016
Hongkong
55 p. (71./109), ei mitaleja
Ella Anttila, Hannes Ihalainen, Alvar Kallio, Iiro Kumpulainen, Joose Lehtinen, Antti Röyskö
2015
26 p. (82./104), ei mitaleja
Ella Anttila, Kalle Luopajärvi, Juuso Heinonen, Tuukka Korhonen, Iiro Kumpulainen, Ella Tamir
2014
Kapkaupunki, Etelä-Afrikka
46 p. (70./101), 1 pronssi
Jere Huovinen, Mirjam Kauppila, Riku Laakkonen, Timo Takala, Ella Tamir, Jakob Wartiovaara
2013
Santa Marta, Kolumbia
46 p. (67./97), 1 hopea
Otte Heinävaara, Mirjam Kauppila, Katja Kulmala, Neea Palojärvi, Eero Räty, Joni Teräväinen
2012
57 p. (65./100), 1 hopea
Otte Heinävaara, Joni Teräväinen, Eero Räty, Felix Vaura, Niko Väisänen, Jiali Yan
2011
68 p. (57./101), 1 hopea
Olli Hirviniemi, Jesse Jääsaari, Ilmari Kangasniemi, Dimitri Kirichenko, Joni Teräväinen, Felix Vaura
2010
Astana, Kazakstan
52 p. (72./96), 1 pronssi
Olli Hirviniemi, Ilmari Kangasniemi, Dimitri Kirichenko, Aleksi Korpinen, Aleksis Koski, Topi Talvitie
2009
Bremen, Saksa
49 p. (67./104), ei mitaleja
Aleksis Koski, Konsta Lensu, Heikki Pulkkinen, Alexey Sofiev, Topi Talvitie, Lasse Vekama
2008
40 p. (74./97), 1 pronssi
Sylvester Eriksson-Bique, Lauri Hitruthin, Jonatan Lehtonen, Janne Junnila, Heikki Pulkkinen, Lasse Vekama
2007
Hanoi, Vietnam
55 p. (61./90), 1 hopea
Sebastian Dumitrescu, Janne Junnila, Janne Korvenpää, Eerno Niemenmaa, Tomás Soto, Esa Vesalainen
2006
86 p. (39./90), 4 pronssia
Eemeli Blåsten, Sebastian Dumitrescu, Janne Kokkala, Ville Pettersson, Jukka Sireni, Esa Vesalainen
2005
Merida, Meksiko
49 p. (55./91), 2 pronssia
Samu Alanko, Eemeli Blåsten, Sebastian Dumitrescu, Janne Kokkala, Ville Pettersson, Esa Vesalainen
2004
Ateena, Kreikka
49 p. (63./85), 1 pronssi
Lauri Ahlroth, Mika Nikula, Juho Pakarinen, Ville Pettersson, Juuso Takalainen, Tuomas Tuomiranta
2003
Tokio, Japani
43 p. (55./82), 1 pronssi
Miikka Heikkinen, Kaisa Matomäki, Markus Ojala, Veli Peltola, Aleksi Saarela, Niko Vuokko
2002
Glasgow, Skotlanti, Iso-Britannia
79 p. (38./84), 3 pronssia
Miikka Heikkinen, Kaisa Matomäki, Markus Ojala, Veli Peltola, Olli-Pentti Saira, Niko Vuokko
2001
Washington, DC, Yhdysvallat
32 p. (63./83), 1 pronssi
Anne-Maria Ernvall, Riikka Korte, Sampo Niskanen, Veli Peltola, Jarkko Pyy, Tapio Rajala
2000
Taejon, Korea
52 p. (52./82), 3 pronssia
Anne-Maria Ernvall, Mikko Harju, Riikka Korte, Teemu Murtola, Jarkko Pyy, Johanna Tikanmäki
1999
Bukarest, Romania
65 p. (43./81), 1 hopea
Anne-Maria Ernvall, Tuomas Hytönen, Riikka Korte, Mikko Leppänen, Hannu Niemistö, Vesa Riihimäki
1998
Taipei, Taiwan
30 p. (60./76), ei mitaleja
Mikko Harju, Tuomas Hytönen, Tuomo Hyyryläinen, Riikka Kangaslampi, Hannu Niemistö, Tomas Östman
1997
97 p. (34./82), 4 pronssia
Jori Dubrovin, Lauri Hallila, Antti Honkela, Peter Hästö, Hannu Niemistö, Tomas Östman
1996
Mumbai, Intia
58 p. (39./75), 2 pronssia
Lauri Hallila, Nyyti Hyvönen, Peter Hästö, Toni Leppäkorpi, Tapani Raiko, Mikko Vepsäläinen
1995
Toronto, Kanada
101 p. (36./73), 3 pronssia
Heikki Hyyrö, Tuomas Korppi, Toni Leppäkorpi, Jouni Seppänen, Jukka Suomela, Uoti Urpala
1994
Hongkong
70 p. (48./69), ei mitaleja
Ilkka Alasaarela, Heikki Hyyrö, Jaakko Kangasharju, Juha Lemetti, Jouni Seppänen, Uoti Urpala
1993
Istanbul, Turkki
33 p. (52./72), ei mitaleja
Ilkka Alasaarela, Juha Lemetti, Lari Rajantie, Simo Suhonen, Sirpa Taskinen, Kaarlo Väisänen