Pohjoismainen matematiikkakilpailu

Yleistä

Pohjoismainen matematiikkakilpailu on kouluesimerkki pohjoismaisesta joustavasta tavasta hoitaa asioita. Kilpailuja on käyty vuodesta 1987, kun todettiin, että kansallisten kilpailujen ja matematiikkaolympialaisten väliin tarvitaan sopivantasoinen kisa. Järjestysvuoro kiertää käänteisessä ruotsinkielisen maannimen mukaisessa järjestyksessä osallistuvissa maissa, ja kilpailu järjestetään yht’aikaa kunkin kilpailijan omassa koulussa. Pohjoismaisessa matematiikkaolympialaisissa noudatetaan käytännössä vakiintuneita käytäntöjä ja sääntöjä.

Suomen enintään 20 edustajaa Pohjoismaiseen matematiikkakilpailuun valitaan olympiavalmennukseen osallistuvien ja Lukion matematiikkakilpailussa menestyneiden joukosta. Valittuihin ja heidän kouluihinsa otetaan yhteyttä kirjeitse tai sähköposteitse joitakin vikkoja ennen kilpailua. Kilpailu on yksi tärkeä näyttö, kun valitaan joukkuetta kesän kansainvälisiin matematiikkaolympialaisiin ja henkilöitä huhti-toukokuuss pidettävälle joukkeen valinta- ja valmennusviikolle.

Tanskan matematiikkaolympiavalmennus ylläpitää Pohjoismaisen matematiikkakilpailun virallista kotisivua. Sieltä löytyvät mm. kaikki kilpailutehtävät ja ratkaisut englanninkielisinä ja useiden kilpailujen tehtävät eri pohjoismaisilla kielillä.

Tehtävät ja ratkaisut

Vuosien 1987-1994 tehtävät ja ratkaisut ovat tarjolla kirjassa Matti Lehtinen: Matematiikan olympiakirja. Näiden vuosien tehtävät ja ratkaisut saa myös oheisista linkeistä.

Vuosien 1995-2016 tehtävät ja ratkaisut ovat ladattavissa yhtenä tiedostona pdf-muodossa.

Menneet kilpailut

Alla olevassa taulukossa on tietoa menneistä kilpailuista vuodesta 1995 lähtien.

Vuosi
Tehtävät
Ratkaisut
Tulokset

2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2001
2000
1999
1998
1997
1996
1995